torstai 19. helmikuuta 2015

Vetoketjullinen halkio

Vetoketjun kohdalle ei aina osuu saumaa, vaikkapa keskellä edessä tai keskellä takana, joten se pitää tehdä ns. ehjään kankaaseen. Tässä miten minä sen tekisin:


Mittaa haluaamaasi kohtaan vetoketjun hammastuksen pituus -0,5cm!!
Mallikuvissa iski ajatuskatko ja unohdin tämän 5mm...
Piirrä suora viiva tuohon kohti ja leikkaa auki.
Reunat voi sik-sakata, mutta varo venyttämästä!
Jos haluat olla fiksumpi kuin minä (hah) niin
halkion kohdalle voi silittää ketjun kokoisen palan tukikangasta.



Aseta ketjun toinen puolisko reunaan siten, että ketjun reuna on hieman ulompana
kuin kankaan reuna. Oikea puoli oikeaa vasten. 
Itse taitan ketjun yläpään reunan yli.




Ompele ketjun puolikas kiinni hammastuksen alareunaan saakka
EI PIDEMMÄLLE YHTÄÄN!



Leikkaa nurjalla pieni V.n mallinen leikkaus tikin alakulmasta halkioon.
Tässä näkyy nyt se 5mm mokani. Tikin kuuluisi mennä tuon V:n kulmaan saakka!!



Mutta jatketaan...
Sitten käännetään kappale niin että saadaan toinen puolisko ommeltua omalle paikalleen



Neulataan ketju ja ommellaan siihen halkion pohjaan saakka,
siihen missä yläpuolella olevassa kuvassa on sininen nuppari merkkinä
(onhan se tossa allakin kyll viel... heh).



Nyt pitäis näyttää suunnilleen tältä:



Nyt käännetään työ "katolleen", tai näin:



Taitetaan oikea oikeaa vasten siten, että tuo pienen pieni V.n lirpake suoristuu oikea puoli
ketjun oikeaa vasten. Neulataan ja ommellaan lirpake kulmasta kulmaan.



Käännetään työ oikean päin ja jos haluaa niin voipi tikata ympäriinsä.
Pieni mitta virheeni näkyy nyt siinä, että ketjun alareunassa näkyy ketjua
stopparin alapuolelta sen 5mm.
(mut milleistä ei pidetä, paitsi tilillä!)


keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Tehdäämpä sivusauma tasku

Tämmöisen sivusaumallisen taskun voipi tehdä monellakin eri tapaa, mutta tässä nyt ykisi tapa tehdä tasku suhteellisen helposti (mielestäni)

Tarvitaan sivusaumallinen vaatteen kaava mihin tasku halutaankin. Itselläni on tässä nyt ihan vaan tilkkuja, kun omaakin muistiani samalla vierkistän. Sitten tarvitaan taskun kaava, sen voi kopioida jostain lehdestä, mutta hätäpäisin piirtää sen itse, vaikka näin:

Otetaan kopio/tulostinpaperia arkki ja laitetaan se omaan kylkeen siten, että suora pitkä sivu kulkee 
sivusauman kohdilla. Lätätään käsi päälle ja piirretään viiva käden ympärille (näkyypä se huonosti)


Nyt sit vähän siistitään kaavaa, eli piirretään pikkuisen isompana tuo kaari



Leikellään tekele paperisaksilla irti ;-) alakulmaa voipi vähän tuolleen kaartaa, mut ei ole pakko.



Nonni, nyt meillä on kaava, ei se sen kummempi homma ollut.
Laitetaan kaaava kankaalle ja jos halutaan kaksi taskua niin leiaktaan kaksinkertaisesta kankaasta
kaksi kertaa taskukappaleet, yhteensä siis neljä. Nyt tarvittiin yhteen vain kaksi palaa.
laitetaan semmoiset 5mm saumanvarat ympäriinsä.



Nyt tarvitaan sitten se vaate mihin tasku halutaan. Taskun oikea korkeus on helppo  mitata siten,
että housukappale nostetaan ihteä vasten  ja kokeillaan missä se olis hyvä.
Se pitää ottaa huomioon, että jos housuissa on kuminauhavyötärö, että tasku ei mene
kumianuah alle (eli jos 25mm kuminauha, niin taskunsuun yläreuna saa olla tuo mitta tuplaten
+ pari senttiä lisää)



Ommellaan taskupussit kiinni, ihan yläreunasta alareunaan saakka tässä versiossa.
Sik-sakataan (voi vetää saumurillakin) saumanvarat taskunsuun osuudelta toisiinsa.



Nyt käännettän kappaleet oikeat puolet vastakkain, siten että taskupussit
muodostaa "norsunkorvan". Etu ja takakappale on toisiaan vasten ja taskupussit toisiaan.
Ommellaan suoralla tikillä ylhäältä sivusaumaa pitkin, siitä kaartaen taskupussi
ja jatketaan vähän matkaa alaspäin sivusaumaa taskun alapuolelta
(voi ommella toki kokonaankin, mutta itse jatkan saumurilla. Joku toinen
voi osata ommella tämän kokonaan saumurilla, mutta ite en noita jyrkkiä kulmia onnistu)
Tämä tikki saa mennä hippuisen housujen puolelle ohi tuossa taskunsuun kulmassa.
Sitten huristellaan sik-sakilla saumanvarat yhteen.



Käännetään työ ja kas meillähän on tasku :-)



Jos haluaa, voi taskupussin ylä ja alapuolelle tehdä pienet tikkaukset
Tätä ennen kannattaa ommella sivusauma loppuun.
Kuvassa nuppinaulat on taskunsuun merkkinä, jotta ei sitä ommella kiinni.


Silitys ja tadaa, tasku on tehty :-)

Tässä vielä toinen tapa tehdä samanlainen tasku:

http://royal-tuote.blogspot.fi/2014/05/burda-toukokuun-2014-kuukauden-malli.html

lauantai 7. helmikuuta 2015

Juhlapukukilpailu


No niin, tässä minun panokseni Kangaskapinan juhlapukukilpailuun johon osallistuin. Kiitokseni haluan esittää Marjalle, joka toimi mallinani, kuvaajalle joka muiden töiden seassa kuvasi puvun, Heinille joka potki ideoita päästäni ja viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä Saijalle, joka valoi uskoa silloinkin kun suunnitelmat "kusahtivat", kun mittavirheet iskivät ja kun silitysrauta heitti pas...vedet puvulle. KIITOS!

Pukukokonaisuuteen kuuluu siis sifonkinen bolero, samasta sifongista tehty "kaapu", jota voi käyttää olkapäillä, vain toisella olalla, rintojen yläpuolella tai hameena vyötäröllä. Taftista tehty mekko, jonka helma on täyskello, jonka helma edestä lyhyempi kuin takaa ja pituusero korostuu massun kanssa. Mekon alla on samaan malliin leikattu kolmikerroksinen tyllihame, jossa kaksi kerrosta tavallista tylliä ja päälimmäinen kristallitylliä. Kaikki osat on tehty niin, että niitä voidaan käyttää joko kaikkia yhdessä tai vain yhtä kerrallaan muiden vaatteiden kanssa, ja sekä raskaana ollessa, että raskauden jälkeen. Lisäksi kuvissa on sifongin lopusta tehty suikale, jota voi käyttää joko vyönä, kaulahuivina tai vaikka hiuksissa pantana. Samasta sifongista on myös arkarreltu kukkakoriste, jonka voi kiinnittää takana olevalla hakaneulalla minne haluaa.

Tässä linkki äänestykseen (jos et pääse äänestämään, päivitä sivu tai kokeile kohtaa "log in"). http://kangaskapina.fi/?page=competitions 

Mutta sanoista kuviin :-)



Koska ei-raskaana kuvien perään on vähän kyselty niin tässä pari todella tökeröä kuvaa mallinuken päältä. Nämä kuvattu siis puvun tekemisen aikana ja siksi laatu täyttää kuraa, toivottavasti idea välittyy...
Osat on aseteltu hätäisesti (nämä kuvat oli tarkoitus kuvata uudelleen, mutta...)




Heh, viimeistestä kuvasta puuttuu alushame :-D
Korsetti on omasta kaapista tongittu "muinaismuisto"...

maanantai 2. helmikuuta 2015

Juhlapukukisan väliaikatietoja

 Kangaskapinan kanssa yhteistyössä:

Tosi asiassa puku kaikkine osineen on ollut jo hyvän aikaa valmiina ja se on tänään kuvattu, mutta ei nyt ihan vielä paljasteta kaikkea puvusta. Kerrottakoon, että "puku" on sinänsä väärä nimitys, koska kokonaisuudessa on viisi + risat osaa, joita voi käyttää suhteellisen sekaisin keskenään + muilla asusteilla asustettuna. Kuvia tulee monta... vajaat kymmenen kaikkiaan, kunhan niiden aika tulee ;-) Mallini on raskaana, joten puku on malliltaan sellainen, että menee nyt raskausaikana, mutta puvun on tarkoitus sopia kantajalleen myös raskauden jälkeen (pienin säädöin kylläkin). Valitettavasti nuo ei-raskaana kuvat tulee vain mallinukkeni Tyynen päältä, koska saman kokoista toista ihmismallia en kuviin saa :-( Mutta toivotaan että lopullisista kuvista selviää puvun idea.

Koska varsinaisia kuvia en vielä paljasta, niin tässä kuitenkin jotain pientä maistiaista:

Tässä pukuun käytetyt kankaat, osa meni ihan sentilleen, jotain jäi vähän...

Tylliä leikeltiin ja ommeltiin...

Välillä sitten kirottiin silitysrautaa ihan kunnolla...
Ja ei, tähän ei ole kaatunut kahvia, vaan rauta heitti pas...vedet!

Pesun jälkeen tyllikerroksia kuivateltiin hartaudella...

Ihmeteltiin millä ilveellä raskaat lasinapit saa ohueen sifonkiin...

Mutta kyllä siitä puku tuli... Mitä nyt kerran puku on jo avattu, koska mallini sattuu olemaan hyvinkin raskaana. Ja kuten osasimme pelätä, mittojen ottamisen jälkeen maha on kasvanut kasvamistaan, niimpä avasin sivu- ja takasauman kertaalleen, jotta saimme lisää tilaa... Tänään puku onneksi saatiin päälle ja kuvatkin otettua. Kerrottakoot nyt kuitenkin, että olkaimet on kuvissa hakaneuloilla takaa kiinni :-) En uskaltanut niitä ommella, koska en olisi niitä saanut millään ennen kuvia enää säädettyä.