tiistai 18. marraskuuta 2014

"Vieraalle miehelle"

Noh ei nyt vieraalle vieraalle, mutta ei ny omallekaan ;-) En muista onko nämä olleet esillä ennenkin, mutta lykätään tähän omanaan, jotta muistan itse. Samoilla sävelillä on tehty useampikin, mutta taitavat olla menneet käyttöön ennen kuin olen kuvia muistanut ottaa. Kaavat siis suht hyviksi muotoutuneet.

Huppupaita S-kokoiselle. 
Kaavana Joka tyypin kaavakirjan (JTKK) t-paita pitkähihaisena
ja kokona M. Pidennetty helmasta, lisätty suoraan resorit hihaa lyhentämättä
ja huppu lienee saman kirjan hupparin kaavasta.


Samat sävelet, vaikka naismallinuken päällä paita naisellisemmalta näyttääkin.


Naisten mekko omalla kaavalla.
Naisten huppupaita lienee alkujaan JTKK:n paitakaava, jota muokattu
sieltä täältä ja lisätty huppu  kaavasta x... tai jotain.
Miesten lyhythihainen lienee nyt sitten JTKK:n t-paita kaava
kokoa S, pidennettynä ainakin.


Eli summasummarum.
Tämän miehelleni tekemän paidan jälkeen toteaisin, että JTKK:n varsinaisella
huppari kaavalla saa aikaan teltan, jos sen tekee "normaalin" koon mukaan.
Enkä tarkoita, että miehen pitää olla pitkä ja hoikka malliltaan, vaan ihan perusjuntin, 
ei enää neuvola painoisen päälläkin hupparikaavalla tehty on ISO.
Jos kaavaa haluaa testata, kehotan a) piirtämään heti kokoa pienemmän kaavan
kuin normaalisti ja b) tarkistamaan vähintäänkin hihanmitan!!
Jos haluaa paidan, joka mahtuu t-paidan päälle, mutta talvitakin tms alle, niin
itse teen ne tästä lähin kuten ylimmissä kuvissa tekemäni eli t-paita kaavalla
ja siitä valitsemalla kokoa suuremman (eli s-kokoiselle m-kokoinen jne) jolloin
tulee kivasti pientä väljyyttä paitaan.
 

torstai 13. marraskuuta 2014

Viikonlopun saldoa

Viime viikonloppuna sain jotain aikaiseksi ompelurintamalla. En nyt kovin kummoisia, mutta onpahan seassa vuoden tekemistään odottanut tytön villahaalarikin :-D Anteeksi antakee kuvien taso, minun rakas Nikon otti ja hajosi, joten kuvat on ny normaaliakin heikompia tabletti ja kännykkä kuvia :-(

Mieheni ei juurikaan pyydä ompelemaan hänelle, tarvettakaan ei juuri ole, kun töissä on firman vaatteet ja vähäisenä vapaa-aikana lähinnä virttyneet verkkarit autotallissa. Aina silloin tällöin on kuitenkin tarve siistille rennolle paidalle koulutuksiin jne, joten ei kun väsäämään. Hyllyssä seisoi useampikin metri Kestovaippakaupasta tilattua joustocollegea. Miehen silmään osui tumman harmaa ja koska kyseistä väriä oli tullut tilattua vähän reippaammin niin siitä sitten... Noh eihän se nyt ihan siitä vaan, meinaa se kaava?? Kaivoin Joka Tyypin Kaavakirjan kaapista ja piirtelin hupparikaavan L-kokoisena, koska saman kirjan t-paita kaava samassa koossa oli ollut ihan jees pienillä muutoksilla. Pieleen meni... L-kokoinen kaava oli niin iso, että tuo vähemmän atleettinen maalaispoika olis kuulkaa ollut kuin teltassa!! Olihan muuten ISO kaava. Lopulta piirsin M-kokoisen ja aloin muokkaamaan sitä, tämmöisen ihan simppelin peruspaidan sain aikaiseksi:


No eihän se henkarissa miltään näytä, tosin kyllähän kaikki tietää ettei perus collari noin yleensäkään mikään kummoinen ole. Mutta tulipa tehtyä, ja taidampa kuulkaas tehdä vielä toisenkin, joskus...

Mutta meidän RipaKinttunen on kasvattanut lisää jalkoja ja niimpä housuja housuja... Tässä ensi alkuun kaverilta "ryövätystä" aallosta tehdyt perus housut omalla luottokaavalla, kaava lienee joskus ollut jotain sukua kuuluisalle Saimille.


Sitten piti alkaa testaamaan uusimman Ottobren housukaavaa, kun omalla kaavalla tekeminen jo tylsistyttää. Kaava on piirretty 122cm pituuden mukaan ja 110cm leveydeltä. Näitä syntyi kaikkiaan kahdet, toiset tumman harmaa meleeratusta ja ne eivät sitten kuviin kerenneet, kun poika sovitti niitä ja lähti sen siliän tien isänsä mukaan ralliin. Sunnuntaina poika kyllä sanoi et juu hyvät on, kun oli vetänyt ne taas jalkaan. Sen verran muokkasin kaavaa, että nappaisin vyötäröltä korkeutta hieman pois, kun poika ei tykkää haaroista roikkuvista housuista. Sekä tumman harmaat, että kuvan vihreät ovat Kestovaippakaupan talvitrikoota. Sekä vihreä, että harmaa resori Royalilta. Paidan kaava on oma tekele.


Hyllyssä on seisoskellut jo jonkin aikaa ihana Yksisarvis trikoo, jonka alkuperää en kyllä nyt muista. Tyttärellehän tuo oli tilattu ja vihdoin sain aikaiseksi ommella sen tunikaksi. Pitkään mietin mitä siitä teen ja millä kaavalla, lopulta päädyin Prinsess kaavaan ottobresta. Kaavassa on helmassa rypytys, jonka jätin pois, sekä pidensin helmaa n.8cm. Hihat tein tuollaisiksi vähän alle kyynärän oleviksi ja ne on ensin rypytetty framilonilla ja sitten kantattu. Kantit on Royalin oma väri vaaleanpunaista resoria. Kaava on ihan suoraan 110cm ja itse tykkään kun siitä tuli tuollainen leveähkö, joku toinen varmaan haukkuisi kaavan tuollaisena pystyyn...  Legginsit on ne kehutut Hoopsit, tosin pidennettynä, että tuli nilkaan saakka. Ja kangas, heh, uusin rakkauteni, Kestovaippakaupan talvitrikoo!


 Ja se vimoinen, se hauduteltu... Merinovillahaalari. Pala musta-valkoista Royalin Naalia ajatui minulle kakkoslaatuisena, kun siihen oli päässyt ilmaantumaan pari karannutta silmukkaa. Minä uskaltauduin roiskasemaan kankaan väriin ja pinkkihän sen olla pitää. Ketju on Royalilta myös ja sattui aikas hyvin samaan sävyyn. Kaava on muokattu ottobren Jumpsuit kaavasta, muutoksia ainakin pituus 110cm ja leveys 104cm, kun halusin vähän slimmimmän haalarin alle. Eikä muuten ole hetkeen tullut käytettyä kangasta niin tarkkaan kuin tämä! Jäljelle jäi kaksi kämmentä pienempää palaa ja yksi hentoisesti kämmentä suurempi, tasan ne missä oli langanjuoksuja!


sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Krokotiili Vilpertti

Eskarissa oli Halloweenin kunniaksi päivä jolloin sai pukeutua naamiaisasuun. Meitin eskarilainen halusi olla krokotiili. Pikku paniikki ehti iskeä, mutta onneksi Royal-tuotteen Saija pelasti minut pulasta ja myi omasta hyllystään muista ompeluksista jääneet loput sammaleen vihreät joustikset. Omasta hyllystäni löysin samaa verson vihreänä, sekin Royalin omaväri joustista, ja niimpä niistä vähän hullun kurisesti leikaten syntyi pieni krokotiili. Haalarin kaava on omaa käsialaani ja siihen lisäilin hännän ja "harjoja". Haalarin mietin niin että se mahtuu ulkohaalarin alle ja hännän kanssa pystyi linja-autossakin kotimatkan istumaan. Huppu oli varmuudeksi irrotettava, mutta sekin mahtui lopulta ihan hyvin ulkohaalarin alle (poika ei yleensä suostu hupullisia ulkohaalarin alle laittaan, kun huput jäävät painamaan niskaa huonosti)



Pikkuinen kroko sai hassut tossuset vielä jaloikseen. Näissä pohjana on muovitettu frotee muovipuoli alaspäin (jotta kroko ei liukastuisi), päällä mikrofleeceä ja resoria. Ommeltu saumat ulospäin kun en jaksanut alkaa vääntää tuota "räpylää" sisäpuolelle resorin ompelun ajaksi (laiskaaa....) "Varpaat" täytetty ihan tavallisella pumpulivanulla ja oikeiden varpaiden jälkeen on sauma mikä pitää vanut krokon varpaissa ja tossuset oikeassa asennossa jaloissa.


lauantai 1. marraskuuta 2014

Pari laukkua

Jossain vaiheessa syksyä rakas "änkyrä" tuplakukkaroni alkoi sanomaan työsopimusta irti. Asiaanhan ei mitenkään voi liittyä se, että jäin kerran autoon hypätessä kukkaron hihnasta oven lukkoon kiinni ja koko kukkaron kehys vääntyi muodottomaksi :-) Noh uusi piti tehdä ja tällä kertaa tein pikkuisen isomman ja halusin uuden ehtommomasti mustana sekä likaa hylkivästä kankaasta. Kankaaksi valikoitui lopulta enstex ja se oli enempi kuin hyvä valinta tähän! Tämmöinen tuplakukkaro siitä sitten syntyi, sisällä on pikkutaskut käytetyimmille korteille sekä toisella puolella puhelimelle.



Loppu kesästä, tai alkusyksystä, syntyi kaverille Hippu kankainen laukku. Laukkuun lipsahti "kardinaalimoka"... Hippu on toiseen puoleen tähdätty keskelle, mutta ajatuksissani (tohkeissani) ompelin sitten taskun juuri sen täydellisen Hipun päälle :-( Onneksi toisellekin puolelle osui edes jonkinmoinen Hippu niin ei ihan persiilleen mennyt koko laukku. Mokanhan huomasin vasta kun laukku oli valmis! Hippu kangas on kauttaaltaan tuettu tukikankaalla. Pikkutaskuja on vähän sielä täällä. Ekassa kuvassa näkyy tuo toisen puolen tasku keskeneräisessä ja tässä vaiheessa mokani tajusin. Alemmasta kuvasta puuttuu kam-nepit mitä tuli jokunen tuohon hihnaan jotta sitä voisi pikkuisen säätää.