tiistai 8. heinäkuuta 2014

Rallia

Teuvo maanteiden kuningas

Kotikaupungin katu oli hiekkainen tie
Siinä Anglia katolleen kääntyi
Vielä vinossa liikennemerkkikin lie
Joka ohjausvirheestä vääntyi
Etupenkiltä lasin läpi lennettyäni
Olin pyörinyt piennarta pitkin
Ojan pohjalla hampaita sylkiessäni
Minä oksensin verta ja itkin

Tässä naamassa arpikin kaunistus olisi
Ja hampaat voi uusiksi laittaa
Mut ajokortin ja Anglian kilvet vei poliisi
Se harrastustoimintaa haittaa

Rallikuskiksi pääsystä toiveita elätän
Turha on äitien sankaripoikia neuvoa
Eihän rallia voiteta jos siellä pelätään
Maalissa juhlitaan voittajapoikaamme Teuvoa

Viikonlopuksi autoa etsiessäni
Otin lainaksi naapurin Sierran
Pikatiellä mä rekkaa päin törmätessäni
Kai törmäsin viimeisen kerran

Teuvo, ota meidät kyytiin
Teuvo, sun Angliasi myytiin

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Valmistuneita

Kun ompelee työkseen, tai ainakin yrittää, niin sitä ei aina hoksaakaan, että joku tekele on valmistunut oamlle väelle ja sen voisi blogata. Olen katsokaas tehnyt päätöksen, että asiakas töitä en bloggaa. Mutta tässä taas tämmöinen kasa kuvia ainakin osasta valmistuneita, ja tällä kertaa seassa on yllättävän monta itselle valmistunutta!

Aloitetaan lapsille syntyneestä paitakasasta:


Pitkähihaisia omilla kaavoilla, ja hei, onhan sielä yhdet housutkin seassa :-) Kankaat Royalilta, Naperonutulta ja Sampsukalta, resorit siitä ISOsta laatikosta pöydän alta.

Sitten kun poika tuppaa tykkäämään traktoreista niin Naperonutun jontikkaa vielä vähän lisää:


Noh mites se nyt noin vinoon tuohon henkariin onkin vinksahtanut.. Mutta kaava on kuitenkin joku enempi tai vähempi jonkun lehden muokkaus, lienee nyt jo ihan oma kaavansa sekin.

Sitten niitä itelle tehtyjä, voiko näitä nyt edes vaatteiksi sanoa, jotain yhteen rääpäistyjä kangaspaloja. Viskoositrikoot Kangastukusta.



Ja kyllä, tuo harmaa paita on oikein päin nukella... Ihan silleen pikkuisen tuli liian iso kaulus, mut eipä se enää kyllä isompi voisi olla tai se olisi jo jotain muuta kuin kaulus :-D Ja kaavoja näissä siis ei ole käytetty.


Sit olisi tämmöinen paita tekele. Tämä on Tyynelle (=mallinukelle) liian pieni, kun Tyynen rinnan ympäryssäätö hajosi ja se piti liimata kiinni mihin sai. No se meni tietty noin 10cm isommalle kuin mitä meikäläiseltä ympärystä löytyy. Muutenkin tuo Tyyne on ihan kamala, en varmasti toista samanlaista malli/sovitusnukkea enää osta!! Kangas on muuten joustamatonta joustocollegea Kangastukusta. Tai joustaahan tuo, PYSTYsuuntaan, mutta ei vaakaan, en tykkää. Kaava on muokkaus omasta muokatusta.


Sitten tulisi tämmöinen, kangas lienee Kärkkäiseltä eksynyttä. Ei mennyt kuin strömsössä ei. Ei pitäisi mennä testaamaan uusia kaavoja. Sinänsä kaava ei siis ollut uusi, samalla olen tehnyt itselleni kyllä paidan ennenkin. Mutta kun halusin tähän pussihelman ja menin tekemään sen samalla tavalla kuin toiseen kaavaan. Tässä se sitten ei toimikaan samalla tavalla. Tämä on juur meinaa sellai makkarankuori paita ylhäältä ja sit leviää paita ja takamus... HÖH.


Mutta tässä Royalin traktorissapa se levennys toimii oikein ja se levinnyt perä piiloutuu hyvin .-) Sinänsähän tuo keltainen ei ole pätkääkään minun väri, se löytyy listalta toiseksi alimpana minulta, vain ruskea kaikkine sävyineen on keltaista huonompi väri minulle. Enkä minä kuviollisista kankaistakaan oikein syty, mutta kun tästä nyt vaan oli pakko saada hihaton hellemekko niin pitihän se sitten tehdä! Vaikka ei tämän valmistumisen jälkeen ole kyllä helteitä nähtykään.


Ja viimoisena on sitten tuollaiset polvimittaiset leggarit ja ihan pitkät legginsit. Näihin kaava piti sitten muokata ihan rajulla kädellä, kun yhtään mieleistä kaavaa ei löytynyt. Piti korottaa takaa ylhäältä ettei satulatuolilla istuessa tunnu, että housut puttoo. Sitten piti yläosaa leventää, syystä että noh kyllä te sen tiedätte. Sitten piti vielä pidentää lahkeista, kun jostain syystä kaikki leggins kaavat on tehty töppöjaloille. Ottaen siis huomioon, että en minäkään ole kuin 166cm pitkä eikä nämä jalat normaalia pitemmät ole.

Mutta siis nuo lyhyemmät on Kangastukun farkkutrikoosta, aika kivan tuntuista käsissä. Pöksyjä en ole kokeillut, että en voi kommentoida vielä tarkemmin trikoon joustoa...
Ruutulippu on suoraan eräästä tukusta ja ajatuksena se oli hirmu kivaa. No sitten puin pöksyt ja se ajatus ei ollutkaan enää kiva. Voitte ihan kuvitella miten noi ruudut leeeeviiiiäää takamuksen kohdilla ja reisissä... Ja kun minä niin kuvittelin ne kaveriksi tunikalle joka valmistuisi tästä pian Naperolle saapuvasta trikoosta


KIITOS NAPERONUTUN SAMI JA MARJA!! Rallihullut kiittää.
Aim sou häpi (rallienglantia)
Tätä kangasta tulette siis pian näkemään enempikin kuin tämän tehtaalla kuvatun tilkun verran.