sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

"Harjakainen, firman piikkiin..."

Vilille... Polvimittaiset housut uusimman ottbren paria kaavaa yhdistelle. Kankaana tätiltä saatu hyvin marinoitunut verkkarikangas, raitaresorit Kestovaippakaupasta ja on minun mielestä liian paksua lasten vaatteisiin. Resori menee kyl ihan kivasti verkkareidin lahkeissa tai ulkotakissa hihansuissa, mutta trikoota en tällä lähtis kanttaamaan vaikka kääntäjäni kääntää vain kolminkerroin. Taskunsuissa on kotimaista mustaa resoria ja kävimä sellainen sähläys, että huomasin vasta tuota sivusaumaa tikatessa, että takakappaleessa on pieni reikä juuri tuossa sivussa. Laitoin pienen pätkän koristenauhaa siihen sitten päälle.


Työkalukangas norkoili leikkuupöydän kulmalla, joten siitä sitten tämmöinen t-paita jollain laatikosta löytyneellä kaavalla. Tämä lienee sama kaava, jolla maatila aiheinen t-paitakin on tehty, ottobresta siis.


16 kommenttia:

  1. Heippa! Kauppias-Kyösti pyysi mua kirjottamaan sulle Berninan 009:n tiimoilta, mutta en kyllä blogiasi katseltuani oikein ymmärrä miksi...näytät saavan sillä aikaan hienoa jälkeä :).

    Mulla on siis sama kone ja samantyyppisiä kankaita ompelen kuin sinäkin.

    T: Raija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulempa, että Kyösti pyyti sinuu kirjoitteleen siksi, kun meitin koneissa on samaa ongelmaa esiintynyt ja ymmärtääkseni sinun kone olisi nyt kunnossa??

      Poista
    2. Hih, mä taas aattelin noiden ompelustesi perusteella, että meiän koneissa ois ollu samaa ongelmaa ja SUN kone ois nyt kunnossa :D. Onko siinä siis vielä onkelmia?

      Mulla kone toimii nyt muuten hyvin, mutta viskoosi-elastaanin kanssa sillä on ongelmaa helmakäänteissä syötön suhteen.

      Poista
    3. Mun koneelle ei ole tehty mitään, paitsi mitä nyt itse olen säätöjä vääntänyt "idästä-länteen" tyylillä :-( Kone ei vedä tavallista trikootakaan helmapäärmeissä "kikkailematta" (jonka olen nyt kyllä kantapään kautta oppinut!). Viskoosi trikoota mä tolle koneelle en menis syöttää millään ilveellä, mut välillä on pakko, silloin pitää ottaa ihan kaikki sallitut ja kielletyt keinot, jotta saan sellaista tikkiä minkä voin hyväksyä. Syöttö on tossa perseellään, mutta tällä hetkellä sille ei voi tehdä mitään, kun se taho kenelle ton korjaus kuuluisi, ei usko että koneessa on mitään häikkää, väittää vaan, että materiaalit mitä minä ompelen ovat vääriä tuolle koneelle. "jänskää" sinänsä, että koneen tikin pituutta ei myöskään voi säätää kuin hivenen alle 4, koska sitä pienempiin lukemiin mennessä alkaa neulat hakkaa siihen tahtiin, että kone sotkeutuu omiin lankoihinsa... Ja minä en pelkää tätä kaikkea julkisesti omassa blogissani kirjoittaa!

      Poista
    4. Joo, mulla pitää kans olla tikin pituus nelosessa, oon välillä miettiny ettei sille alemmalle asteikolle ole olleskaan käyttöä.

      Viimeks konetta testaillessani kokeilin vaihtaa langat saumurilangoista gutermanin ompelulankoihin ja se paransi tikkiä ihmeen paljon. Kone tuntui kulkevan vaikeilla materiaaleilla paremmin, kun oli liukkaammin kulkevat langat.

      Osaatko jotenkin kuvailla miten paljon sulla on koneessa paininjalan puristusta? Siinä nupissahan ei oo mitään asteikkoa, mikä on aika hankalaa.


      Poista
    5. Mä käänsin sen paininjalan puristuksen niin täysille kuin pystyi ja vedin ihan itseäni kohti siihen nuppiin mustalla tussilla viivan. Kun ompelen normaali trikooseen helmakanttia niin se puristus on sit siel täysillä tai max kierroksen auki. Froteeta kantatessa jne taitaa olla max kolme kierrosta auki. Diffi on trikoota päärmästessä ihan täysillä, kuten siis se tikin pituuskin. Ei tolla tikin pituuden säädöllä on tossa koneessa käytännössä mitään virkaa, koska se tolla diffillä ja paininjalan puristuksella mä pelaan ne vähäiset mitä tikin mittaan pystyy vaikuttamaan. Ihan joskus harvoin käännän tikin pituuden siihen "karvaa vaille neljä" asentoon, muulloin se on se täydet.

      Mulla ei lankojen laihto vaikuta siihen tikin pituuteen, ainoastaan siihen, että hyppytikkejä tekee toisilla langoilla tosi helposti ja olen huomannut, et tossa koneessa ei ole niin väliä laitanko HAX neulat vai EL neulat, kunhan on jompaa kumpaa ja riittävässä terässä niin pelittää ilman hyppyjä suht siedettävästi (nimimerkillä purin just vartti sitten metrin kanttia, kun oli kolme hyppyä...)

      Mä säädin omasta koneestani vissiin langan riipijää (tai sitä mä luulin säätäneeni) ja tän saman operaation teki ekana Piiloaitan Heidi ja sit Tosimummo Tiina ja sieltä tää tuli sit vinkkinä mulle. Se on se iso kiiltävä metallinen hässäkkä siinä neulojen yläpuolella koneen etuosassa missä on sellai turkoosi ja oranssi pallo. Se on yhdellä ruuvilla kiristetty ja kun sitä ruuvia löysää ja siirtää sen osan ihan yläasentoon ja kiristää ruuvin tietty takas, niin johan tuli tikkiin joustoa! Tiina ja minä ei jouduttu koskeen mihinkään säätöihin muuten, mut toi teki sen, että trikoon kanssa se tikki ei ala kiristään ja antaa pelivaraa paremmin.

      Trikoon ompelu on sellai "kikkailu", et mun kässäope olis aikoinaan käskenyt mut luokasta ulos, jos semmoisia olisin tehnyt... Siinä pitää venyttää päin persauksia sitä päärmettä, että siitä saa suoran :-D

      Poista
    6. Mulla on aika erilaiset säädöt, paininjalka melko löysällä, diffi 0,7-N. Siis helmakäänteessä viskoosielastaanille. Mutta minusta vaikuttaa, että nää koneet on aika yksilöllisiä (ja oikullisia!) noiden toimivien säätöjen suhteen. Jos haluat, niin voin laittaa sulle sähköpostiin kuvia siitä millasia (tai miten huonoja...) tikkejä oon saanu aikaan.

      Mulla ei muuten kone hyppytikkaa enää ollenkaan, se vaiva lähti onneks maahantuojan huollossa, vaikka syötössä on vielä mielestäni ongelmaa. Ja oikeessa oot sen riipijän suhteen, se oli huollossakin siirretty ylimpään asentoon, huomasin koska olin sitä itekkin ennen huoltoon lähettämistä testannut siirtää. Pelkällä riipijän siirrolla en saanu konetta kuitenkaan olemaan hyppäämättä, vaan siinä oli ilmeisesti ajoitus pielessä.

      Poista
    7. Minäkin löysäsin ja löysäsin paininjalkaa kun luulin sen päälikankaan edellä työntymisen siinä päärmeessä johtuvan liiasta puristuksesta. Sit suutuspäissäni veivasin täysille ja meinasin et kokeilen puolen kierroksen välein ja kas sillä täysillä se veti nätisti! Ongelma olikin siis vissiin siinä, että löysällä se kone kuljettaa kyllä sitä alempaa kangasta mitä vasten ne hampaat on, mutta kun ei paininjalka purista riittävästi niin ylempi kangas ei liiku enää riittävästi ja päärmee kiertyy. Ja diffi täysillä, koska silloin se kone yrittää haukkomalla haukkoa kangasta, mitä pienemmälle diffin väännän sitä enempi kone venyttää kangasta ja sitä lyhyempiä tikkejä se tekee. Näin siis toimii toi berninan saumurikin, että siitä mä tän pähkäilin kerran :-) Kokeiles tälleen ihan toiste päin säätöjä!

      Poista
    8. Pitääpä testailla, kun pääsen taas peittarin ääreen. Mäkin oon kyllä kokeillu joka nupista kaikki eri asennot :D. Muistaakseni paininjalan puristuksen lisääminen aiheutti jotain probleemia...

      Poista
    9. Joo se puristus aiheutti mullakin ongelmia kunnes se oli ihan täysillä! Siksihän mäkään en uskonut, et noin se vois toimia?? Kaivoin muuten hätäpäissäni jo käyttöohjeet äsken esille, kun tota päärmettä ja diffiä mietin. Kyl siel lukee, et N-2 materiaalista riippuen ja normi trikoot noin 1,5. Huomioi et se käyttöohjeen jersey EI tarkoita näitä nykyjään myytäviä puuvilla-elastaani sekoitteita vaan sellaista vanhanaikaista puuvilla-jerseytä, joka jouston ja paksuuden puolesta on ihan jotain muuta kuin nämä nykyjään jerseynä myytävät kankaat.

      Poista
  2. Hmm, mielenkiintoiset keskustelut täällä. Mulla on aikalailla ohjekirjasäädöt, ja nykyään pärjään koneeni kanssa ihan kiitettävästi. Välillä tulee niitä päiviä että joka ikiseen tikkaukseen tulee hyppyä, ja välillä ei yhtään ainoaa hyppytikkiä viikkoon. Selitystä tälle en ole löytänyt, sillä hyppiessään on sama mitä materiaalia tai lankaa käytän, samoin silloin kun kone toimii, silloin se toimii millä tahansa.

    Tuo, ettei käyttäisi koneelle sopivia materiaaleja, on kyllä täyttä potaskaa, johon en usko päivääkään. Naurettavaa edes väittää mitään sellaista, sillä nimenomaan noihin neuloksiinhan tuo kone on kehitetty, ja koko peitetikki. Sitä paitsi minulla(kin) kone toimii tosiaan parhaiten paksummissa neuloksissa, joten voiman puutteesta ei ole kyse.

    Kyllä noissa teidän koneissa tosiaan vikaa on, jos yhtään mistään mitään tajuan. Niin erilaiselta ne kuulostaa omaani verrattuna. Minulla on tikinpituus viivassa, ja tikki on riittävän pitkää esim. joustiksessa+kolminkertaisessa resorikanttauksessa. Pisimmässä asennossa sitä ei ole tarvinnut pitää oikeastaan missään.

    VastaaPoista
  3. Kiinnostaa tietää, onko maahantuoja ottanut edes yhteyttä tehtaaseen näistä syöttöongelmista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla taitaa olla Tiina se "hotline" parhaiten auki sen miehen suuntaan, joka voisi tietää tuon onko valmistajaa infottu. Minulla on sellainen mielikuva, että ensimmäisen koneeni tiedot ja ongelmat otettiin maahantuojalla ainakin ylös, mutta sitä en tiedä menikö ne lopulta tehtaalle saakka, kuten maahantuoja tuolloin puhui.

      Poista
    2. Ja minä taas ajattelin että sulla on eniten ollut yhteyksiä sinne maahantuojalle päin.. :D

      Poista
  4. Testasin laittaa paininjalan puristuksen maksimille ja diffin kakkoselle, mutta kone kyllä työnsi päällimmäistä kangaskerrosta niin, etten mä tällä systeemillä varmaan saisi helmaa ees puoleenväliin ennenku kaikki ois rutussa. Pisto kyllä piteni niin paljon, että asteikon pysty laittamaan viivan kohdalle.

    Mulla on nyt ollu paininjalan puristus neljä kierrosta maksimia löysemmällä, diffi 0,7 ja N:n puolivälissä ja piston pituus 3,5. Sillon ei työnnä päällikerrosta edes viskoosielastaaniin päärmettä ommellessa, tikki on sopivan pituinen, ihan ok näköinen ja joustaa hyvin.

    Mä alan epäillä että jokainen näistä koneista on omalla tavallaan seko ja tarttee yksityisen terapeutin...

    Resori/trikookanttaukset ja kaikki keskipaksut ja paksut materiaalit tää mulla oleva kone on koko ajan ommellu hyvin. Niille oon pitäny diffiä N-1.5.

    VastaaPoista