keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Vaatteen tynkää

Vaikka tuo lainakone on ihan kiva, niin silti sillä ei osaa ihan samalla tavalla lasketella menemään kuin omalla. Jotenkin sillä ei nin raaksi ajella, kun ei ole oma. Mutta jotain on niiden lukuisien tilaustöiden lisäksi syntynyt omillekin, ja herran jestas, noi pienimmät ei ole omille, ei  nykyisille EIKÄ tuleville! Meillä on kiintiö täynnä, niih. Tässä tekeleitä kuvin.

Vilille paita ihanasta "piippolan vaarista" eli olsson farm, minä sanon piippolan vaariksi, koska mielestäni lasten laulu olsson farm on suomeksi piippolan vaari. En minä tiedä onko oikeasti, mutta minun mielessäni nuo kuvat vaan sopii piippolaan :-) Vilin paidan kaava on jostain ottobresta, olisko joku robot niminen... Sohville samasta kankaasta, mutta kaavana tällä kertaa muokkaamaton hoops, tai noh hihansuut on vähän erilailla.
 

Ja yhdelle ihan pienelle "TiMi" pojalle lähtee tämmöinen body työmaakankaasta.
Tästä kankaasta tykkäsin kovasti, kun kerrankin oli riittävän pieni
kuvioinen kangas näin pieneen vaatteeseen, bodyn koko siis 68cm.
 

Samaiselle pikku miehelle myös nämä housut kokoa 62-68cm, 


Sekä tämä piippolan pienestä tilkusta kokoon kursittu body kokoa 62cm. 
Näissä kaikissa pienissä kaavat on omia sävellyksiä.


1 kommentti:

  1. Tosi kivoja vaatteita ja ihanan pirteitä kankaita! :)

    VastaaPoista