sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Voi veturi mikä viikko...

Pari viikkoa sitten esittelin teillä uudet ystäväni Bernien ja Bertan. Elämä heidän kanssa lähti mukavasti käyntiin ja Bernie mies puolisena sopeutui uuteen kotiin heti, noh, niin kuin kotiinsa. Bertalla oli pieniä sopeutumisvaikeuksia ja niistä kävinkin sähköpsotikeskusteluja Tosimummo-Tiinan kanssa useaan otteeseen. Lopulta Tiina tuli siihen lopputulokseen samanlaisen koneen kanssa jo pitempään ommelleena, että kyllä Bertan vaivat ovat semmoisia, että "lääkäriin" olisi vietävä. Saimmekin sovittua maanantaille 11 päivä puolilta päiviltä ajan oikein helsinkiin "specilisti" ajan. Bertta solahti kylmälaukun turvaan matkan ajaksi ja niimpä koko perheemme käänsi auton nokan kohti "suurta ja tuntematonta" Helsinkiä!


Pari kertaa itiksen kohdalla harhaanajettuamme löysimme lopulta herttoniemeen, mitäs kuunneltiin naisen ajo-ohjeita (navigaattorin, ei minun!) Bertta jätettiin Arnon taitaviin käsiin ja lähdimme itse tutkimaan ympäristöä. Parin tunnin jälkeen piipahdin katsomaan mikä on tilanne... Eih, Bertan vaivat olivat semmoisia, että Arno joutuisi avaamaan koneen kerran jos toisenkin. Sanoin hei heit sekä Bertalle, että Arnolle ja Arno lupari laittaa Bertan kotiin Itellan hoivissa.

Tiistaina puolilta päivin kuului puhelimen kilkatus, Arno soitti ilmoittaakseen, että parin avauksen ja julmettujen säätöjen jälkeen Bertta olisi kunnossa ja hän laittaisi sen pikapostina tulemaan kotiin.

Keskiviikkona Posti-Asta heitti minua kangaspaketilla ja jäin kädet ojossa seisomaan eteiseen... Asta ihmeissään siinä sitten katseli ja totesi, että siinä kaikki. TÄH??? Missä Bertta!! Soitto Arnolle ja itellan koodi sähkölaskun kylkeen, netistä tieto kertoi, että Bertta olisi 35km riihimäen toisella puolella ja sieltä matka jatkuisi takaisin vantaalle logistiikka keskukseen, josta Bertta pääsisi uuden vauhdin ottaneena torstai aamuna oitista Astan kyytiin.

Torstaina kyttäys ikkunassa järvelle päin oli ehkä jotain älytöntä, ei se postiauto yhtään sen nopeampaa sieltä tule vaikka tuijottaisi... Kovaahan Asta aina ajelee, tai niin kovaa siis kuin tämmöisillä kinttupoluilla voi ja saa ajaa, ja tulihan se Bertta sieltä. Äkkiä paketit auki ja Bertta pöydälle Bernien viereen. Tilkkuja käsiin ja testiin. bertan ääni oli muuttunut matkalla hieman, mutta tikki oli Arnon jäljiltä täydellistä! Ja sitten töihin. Pöksyt, wau mitä jälkeä! Paita, aina vaan kivaa! Liivimekko, toinen, ja... Ei, ei kolmatta. Hyppytikkihän se siihen keskelle kanttia tupsahti. Noh sattuuhan näitä, tikki pois ja uusi tilalle ja seuraava sauma ja, niin, seuraava hyppytikki... Lopulta noin kymmenen identtistä kanttia ja niistä neljä purkasin ja tein uudelleen. Viimeistä saumaa tehdessä Mies, tuo ompelukoneista tietämätön olento, saapui kotiin. Käveli työhuoneeni ohitse, kääntyi tervehtimättä ja totesi "toi kone ei kuulosta kovin terveeltä". Ei, ei kuulostanut. Jos joku lukija sattuu tietämään miltä kuulostaa kun auton venttiilit "kilkattaa" niin tämä ääni on ihan sama. Soitin koneenmyyneeseen liikkeeseen ja pienen keskustelun jälkeen heiltä lähti sähköpostia maahantuojalle.

Perjantaina soitin Arnolle, jonka kanssa totesimme, että nyt on kyse jostain meitä suuremmasta asiasta, me emme Berttaa voisi enää auttaa. Kokeilin vielä paria saumaa, mutta ääni on sellainen, että joka neulaniskulla saa pelätä milloin kone rusahtaa ja hajoaa. Nyt kaikki on berninan maahantuojan käsissä, kerron teille miten tarina jatkuu, kunhan se saa jatkoa.

2 kommenttia:

  1. Auts. Eipä tuohon muuta voi sanoa.

    Paitsi että olinpas edes oikeassa niiden ongelmien suhteen, jotta lääkäriä se tarvittee. ;)

    Seurailen mielenkiinnolla tätä tarinaa, miten se jatkuu..

    ps. et haluais ottaa noita sanavahvistuksia pois päältä..?

    VastaaPoista
  2. Sanavahvistus on poissa, en edes tajunnut, että se automaattisesti on päällä, luulin, että se pitää laittaa päälle.

    Mutta tosiaan sellainen viikko, ja ihan oikeassa olit siitä, että kaikki ei koneessa ole kunnossa. Jatkoa seuraa tarinalle...

    VastaaPoista